

Hallitus 2025

Puheenjohtaja Maaria Manner
Mennessäni 1967 Kajaanissa kansakoulun kolmannelle luokalle sain opettajakseni Aune-Esteri Turpeisen, joka muodosti luokkamme tytöistä Helka-ryhmän. Esiinnyimme Aune-Esterin kirjoittamin kalevalaisin säkein. Aune-Esterin jälkeen meitä ohjasi Domna Huovisen tyttärentytär Aino Heiskanen. Osallistuimme omalla ohjelmanumerolla "Kirsti neito kiitettävä, yli maien mainittava" Helkanuorten 25-vuotisjuhliin Helsingin Yliopiston juhlasalissa maaliskuussa 1974. Kalentereissani on Helka-merkintöjä vielä ainakin vuonna 1976. Osallistuin sekä Kajaanin että Kälviän Helka-leirille. Olen saanut Helkauorten 5-vuotisansiomerkin.
Viimeisimmän 30-vuoden työrupeamani aikana Laukaassa olin hetken Laukaan Kalevalaisten naisten jäsenenä ja musiikinopettajana organisoin kouluni oppilaita ohjelman esittäjiksi yhdistyksen 50-vuotisjuhliin 2004. Lauloimme ja soitimme kanteleita.
Eläköitymiseni
jälkeen olen liittynyt Jyväskylän Kalevalaisiin. Osallistuin
yhdistyksen 80-vuotisjuhliin vuonna 2023. Yhdistyksen aktiivijäseniä olen tavannut
Kansalaisopiston perinnekäsityöpiirissä. Kesällä 2024 vedin
yhdistyksemme jäsenille kalevalaisen runon työpajaa erään hallituslaisen
pihapiirissä. Vuosikokouksessa 2025 minut valittiin puheenjohtajaksi,
olin jo käynyt tutuksi. Valitussa nykyhallituksessa toimii aikaansaapia
naisia, jolloin puheenjohtajana on helppo olla.
Minua
viehättää kalevalaisen alkusointuinen runon poljento. Yläkoulun ja
lukion musiikinopettajana olen valottanut nuorille kalevalaista
runonmittaa sekä musiikin että runo-opin kautta.

Varapuheenjohtaja Pirjo Koponen
Olen koulutukseltani insinööri, päivätyö on sen mukainen ja harrastustaitoni pohjaavat artesaanikoulutuksessa saamiini vahvoihin kädentaitoihin. Aloitin toki ompelun nukenvaatteilla jo hyvin pienenä, kansallispuvun kudoin ja ompelin 16-17-vuotiaana.
Kummini perehdytti minut lapsuudestani asti syvälle Kalevalaiseen maailmaan, korujen, kirjojen, vaatetuksen ja kulttuurimaisemien kautta. Äidiltäni sain suomalaisen juurevan naisen perinnön.Kulttuuri, kulttuuriperinne, -perintömme, kansanomaiset kädentaidot ja suomalaisuuden arvostaminen ovat olleet arvojani. Yhdistyksen jäsenenä saan olla mukana elämyksissä samoin ajattelevien kanssa ja kokea näistä kaikista mielenkiinnon kohteistani paljon enemmän.
Olen toiminut myös Jyväskylän kaupungin kulttuuriluotsina vuodesta 2009.

Sihteeri Minna Nykopp
Olen Jyväskylän Kalevalaiset ry:n sihteeri. Tehtäviini kuuluvat muun muassa kokouspöytäkirjojen kirjoittaminen sekä jäsenkirjeiden ja tiedotteiden välittäminen jäsenistöllemme.
Kiinnostuin muutama vuosi sitten Jyväskylän Kalevalaisten Naisten toiminnasta, sillä olen aina ollut kiinnostunut kansan runoudesta ja tietenkin Kalevalasta. Liityin yhdistykseen ja yllätyin iloisesti, miten mukavaan toimintaan tulin lähteneeksi mukaan. Yhdistystoiminnassa on rikkaus, että saan tutustua eri ikäisiin ihmisiin ja toimia heidän kanssa. Monilla jäsenillämme on kiehtovia elämänkokemuksia ja tarinoita kerrottavanaan. Lisäksi yhdistyksessämme on mukava tekemisen meininki!
Olen myös kiinnostunut kansallispuvuista. Omistan Tuuterin puvun ja suunnittelen Keski-Suomen tarkistetun puvun hamekankaan hankintaa. Muut puvun osat minulla jo onkin.

Marja Luhtanen
Olen ammatiltani varhaiskasvatuksen opettaja, nyt eläkkeellä. Olen toiminut JKN:n yhdistyksessä vuodesta 2010 ja hallituksessa vuodesta 2011. Varapuheenjohtajana olen ollut ainakin kahdeksan vuotta.

Annikki Pekkanen
Olen Kotoisin Korpilahdelta ja ammatiltani kirjanpitäjä. Harrastan lukemista, käsitöitä, historiaa, marjastusta, sienestystä ja muita luontoon liittyviä tuotteita ja metsänhoitoa.

Kirsti Sipponen
Olen muutama vuosi sitten eläköitynyt kunnaneläinlääkäri Korpilahdelta. Kouluikäisestä saakka ovat erilaiset kerhot ja yhdistykset vetäneet minua puoleensa - milloin rivijäseneksi ja milloin taas vastuullisemmaksi toimijaksi. "Kalevalaisiin" minut houkutteli vuosia sitten Annamari Maukonen, enkä ole tuloani katunut. Jäsenetuna saatava Pirta-lehti on laadukas ja kertoo kattojärjestömme toiminnan ja toimijoidemme monipuolisuudesta.
Pidän mielelläni yllä suomalaiseen kulttuuriin ja omaan kulttuuriperintöömme liittyviä arvoja. Kannan kuitenkin huolta myös suomalais-ugrilaisten sukukansojemme tilanteesta. Harrastan aktiivisesti viron kieltä ja kulttuuria sekä iloitsen saamelaisen kulttuuriperinnön aiempaa runsaammasta esittelystä .

Sari Luhtanen
Olen liikunnallinen tekstiilityön ja kielten opettaja, jolla on myös rehtorikoulutus.
Kalevalaisten naisten kanssa on löytynyt mukava yhteinen ajatuspiiri jakaa harrastuksia, kultuuriperinnettä ja luoda uusia tapahtumia muidenkin iloksi ja ihmetykseksi.

Irene Hallamäki
"Aloitin tänä vuonna Jyväskylän Kalevalaisten hallituksessa.
Yhdistykseen minut on tuonut rakkaus suomalaiseen kansanperinteeseen.
Ehkä se oli aikanaan syynä myös äidinkielenopettajan uravalintaan.
Erityisen innostunut olen vanhoista käsityötekniikoista, joita
olen opetellut ensin itsekseni ja sitten kansalaisopistossa.
Tavoitteena on vielä saada kokoon Korpilahden kansallispuku
kunnianosoituksena juurilleni. Jyväskylän Kalevalaisista olen löytänyt
yhteisön, jolla on samat mielenkiinnon kohteet sekä hienoja tapahtumia
turvelöylyistä korukirppiksiin."